Yhtiökokous
Yhtiökokous
Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä toimielin, jossa yhtiön osakkeenomistajat osallistuvat yhtiön valvontaan ja hallintaan käyttämällä puhe- ja äänioikeuttaan. Yhtiökokouksen tärkeimpiä tehtäviä ovat muun muassa hallituksen jäsenten valitseminen ja tilinpäätöksen vahvistaminen. Muut yhtiökokouksen tehtävät ilmenevät osakeyhtiölaista ja yhtiön yhtiöjärjestyksestä. Yhtiön tulee jokaisena tilikautena kutsua koolle yksi varsinainen yhtiökokous. Ylimääräinen yhtiökokous kutsutaan koolle tarvittaessa.
Yhtiökokous 2026
Bittium Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 22.4.2026 Helsingissä.
Yhtiökokouksen päätökset
- Yhtiökokous vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäseninä ja toimitusjohtajana tilikaudella 1.1.–31.12.2025 toimineille henkilöille sekä hyväksyi yhtiön toimielinten palkitsemisraportin neuvoa-antavalla päätöksellä.
- Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2025 vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,15 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 24.4.2026 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 4.5.2026.
- Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään harkintansa mukaan ylimääräisestä osingosta, 0,15 euroa osakkeelta, 30.9.2026 mennessä. Hallitus on arvioinut, että harkinnanvarainen ylimääräinen osinko maksetaan, ellei liiketoimintaympäristössä tapahdu merkittävää muutosta vuoden 2026 aikana. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdollisesti tekemät osingonmaksuun liittyvät päätökset erikseen ja vahvistaa samalla osingon täsmäytys- ja maksupäivät.
- Yhtiön hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kuusi (6). Erkki Veikkolainen, Riitta Tiuraniemi, Veli-Pekka Paloranta, Pekka Kemppainen, Jukka Harju ja Raimo Jyväsjärvi valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
- Hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 22.4.2026 valinnut Erkki Veikkolaisen hallituksen puheenjohtajaksi. Lisäksi hallitus on päättänyt, että hallituksella on edelleen tarkastusvaliokunta, jonka jäseniksi valittiin Riitta Tiuraniemi (valiokunnan puheenjohtaja), Veli-Pekka Paloranta ja Jukka Harju.
- Yhtiökokous päätti, että palkkioita korotetaan ja valittaville hallituksen jäsenille maksetaan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat kuukausipalkkiot (suluissa aiempi palkkio): hallituksen puheenjohtajalle 4 400 euroa (3 150 euroa) ja muille hallituksen jäsenille kullekin 2 500 euroa (1 800 euroa). Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen kokouksiin seuraavasti: hallituksen puheenjohtaja 1 000 euroa (875 euroa) kokoukselta ja muut hallituksen jäsenet 600 euroa (500 euroa) kokoukselta. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti: valiokunnan puheenjohtaja 750 euroa (600 euroa) kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 500 euroa (400 euroa) kokoukselta.
- Hallituksen jäsenten kuukausipalkkioiden kokonaismäärästä 50 prosenttia maksetaan kerralla yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden osakeannilla, jotka suunnataan hallituksen jäsenille kuuden arkipäivän kuluttua yhtiön liiketoimintakatsauksen 1.1.–30.9.2026 julkistamisen jälkeen ja joiden arvonmääritys perustuu yhtiön liiketoimintakatsauksen 1.1.–30.9.2026 julkistamisen jälkeiseen viiden kaupankäyntipäivän Bittium Oyj:n osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettuun keskikurssiin Nasdaq Helsingissä.
- Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy toimikaudeksi, joka päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että KHT Sami Posti jatkaa päävastuullisena tilintarkastajana.
- Kestävyysraportoinnin varmentajaksi valittiin kestävyystarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena kestävyysraportointitarkastajana jatkaa KHT Tiina Puukkoniemi. Kestävyysraportoinnin varmentajan valinta tehtiin ehdollisena siten, että valinta tulee voimaan ainoastaan siinä tapauksessa, että yhtiö on tilikauden 2026 päättyessä soveltuvan lain mukaan velvollinen laatimaan kestävyysraportin tilikaudelta 2026 sekä hankkimaan sille varmennuksen.
- Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta.
- Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Yhtiökokoukseen 2026 liittyvät pörssitiedotteet
Bittium Oyj:n taloudellinen raportointi vuonna 2026 »
Bittium Oyj:n yhtiökokouskutsu »
Bittium Oyj:n tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2025 »
Bittium Oyj:n yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset »
Yhtiökokousmateriaalit
Ehdotukset Bittium Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 22.4.2026 »
Yhtiökokoukseen Ilmoittautujan tietosuoja »
Ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomake »
Yhtiökokous 2026 toimitusjohtajan katsaus »
.
Aiemmat yhtiökokoukset