Q&A Yleiset

Q&A Yleiset
Tälle sivulle vastaamme sijoittajilta eri kanavien kautta saamiimme kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksiä osoitteeseen [email protected].
2.5.2025 – Muutama vuosi sitten hallituksen PJ avasi firman sen hetkistä tilannetta tällä palstalla (Inderes) ansiokkaasti. Olisikohan vastaavaa tilannekatsausta mahdollista saada tämän hetken tilanteesta? Uskon, että aika moni sijoittaja haluaisi kuulla hallituksen näkemyksen siitä, että mikä on firman tilanne tällä hetkellä ja myös näkemystä tulevaan.
Medical on jäänyt tavoitteista, emmekä ole viime vuonna onnistuneet korjaamaan tilannetta. Korjaavia toimenpiteitä on tehty ja ne jatkuvat. Defencen tilauksien pienenemisestä emme ole niinkään huolissamme – ei yksi kvartaali kokonaisuutta vielä muuta (esim. 4Q/24 tilauskanta loikkasi).
Defencessä yhtiöllä on tavoitteena olla ja olemme jo kohtuullisen merkittävä toimija taktisessa puolustusvoimien kommunikaatiomurroksessa. Jos puolustusteollisuutta tarkastellaan kokonaisuutena, niin ei ole mieltä verrata meitä puolustusjätteihin. Keskitymme kohdennettuun segmenttiin ja aiomme olla siellä voittajia.
Lähdetään yhtiön kehityskaaresta – tuotekehityspalveluliiketoiminnan romahduksen (2017) jälkeen yhtiö on pystynyt kasvattamaan strategiansa mukaisesti tuoteliikevaihtoa ja samalla tekemään voimakkaita panostuksia tuotekehitykseen vuoteen 2021 saakka. Panostuksien myötä tulos oli tosiasiallisesti negatiivinen koko ajan. Kassavirtapohjainen tulos parani jatkuvasti johtuen kasvavasta tuotemyynnistä. Kirjanpidon tulos oli pääsääntöisesti hieman positiivinen aktivointien avulla. Erityisesti hallitusta huoletti tuolloin yhtiön tuleva taloudellinen kehitys, jonka seurauksena hallitus päätti lähteä kartoittamaan mahdollista uutta toimitusjohtajaa vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi – myös nykyistä (Petri Toljamo) toimitusjohtajaa yritettiin rekrytoida. Silloisen toimitusjohtajan irtisanottua itsensä uusi toimitusjohtaja nimitettiin joulukuussa 2022. Samassa yhteydessä hallitus julkisti pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteet ja aikataulun (2024) tavoitteiden saavuttamiseen. Uuden toimitusjohtajan tavoitteet vuodelle 2023 (tarvittaessa kustannussäästöt) ja 2024 olivat selkeät minimitavoitteet. Uusi toimitusjohtaja suoritti ansiokkaasti kustannussopeutukset vuoden 2023 syksyllä vaikkakin erityisesti vuoden liikevaihto ja tulos olivat pettymyksiä. Vuoden 2024 kannattavuuskäänne saavutettiin rimaa hipoen erityisesti Suomen Puolustusvoimien SDR-tuotteiden volyymitilauksen ansiosta. Kehitys Medicaali ja Engineering puolella oli vaisua. Saneerauksella saavutettava tulosparannus on helpompaa, jos tuotteiden marginaalit ovat hyvät ja vaikeampaa, jos marginaalit ovat huonot. Toimitusjohtajan vaihtuminen (mikäli toimitusjohtaja haluaisi jatkaa) ilmentää pääsääntöisesti myös luottamuspulaa hallituksen taholta. Tällä vaihdolla hallitus tavoittelee toimivan johdon entistä parempaa ymmärrystä soveltavistamme teknologioista laaja-alaisesti, jotta päätösten vaikutuksia tulevaan olisi mahdollista ennustaa luotettavammin. Jotta yhtiö pärjää tulevaisuudessa, on yhtiön toiminnan kellotaajuutta nostettava ja asioita on tehtävä laadukkaammin, nopeammin, fokusoidummin ja kustannustehokkaammin.
Natojäsenyys on selkeästi parantanut Bittiumin mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailutuksessa. Ukrainan sota ja Venäjän uhka on nostanut puolustusteollisuuden arvostusta yleensä ja luonut erittäin vahvaa kysyntää alalle, jossa yhtiö on omalta osaltaan nähnyt ao. kysynnän voimakkaan kasvun ja tarjousten kokojen suurentumisen.
Ukrainan ja Venäjän välinen sota on kolmen vuoden jälkeen jämähtänyt kulutussodaksi, jossa mm. ammusten, ohjusten, panssareiden ja kuljetuskaluston kysyntä on tässä vaiheessa priorisoitunut eri maiden hankintasuunnitelmissa. Mittavia hankintatarpeita ei hetkessä ratkaista, joten varmaa on, että investointien määrä puolustukseen jatkuu ja kasvaa. Bittiumin tarjonta taktisessa kommunikoinnissa tukee erityisesti toimintavarmaa, tietoturvallista ja helposti mukautuvaa ja skaalautuvaa johtamisjärjestelmätarvetta. Suuri datakapasiteetti mahdollistaa kattavan johtamisen ja tilannekuvan muodostamisen ja tarjoamamme soveltuu erinomaisesti niin operatiiviseen johtamiseen kuin erityisesti ilmapuolustuksen tarpeisiin pienen latenssiajan vuoksi. Juuri näitä tarvitaan. Kulutussodan tämän hetken staattisia ominaispiirteitä korostavasta sodankäynnistä huolimatta Bittiumin taktinen kommunikaatiojärjestelmä on johtamisjärjestelmän ydin voittavassa sodankäynnissä. Helposti mukautuva, kattava ja eri operaatioiden tarpeisiin skaalautuva ja kansainvälisesti yhteensopiva tietoturvallinen mobiilijohtamisjärjestelmä korvaa ennen pitkää passiivisen kiinteän johtamisjärjestelmän – niin kävi lankaverkonkin. Bittiumin mahdollisuudet vahvan osaamisen ja edistyksellisen teknologian takia ovat erittäin hyvät.
Medicalissa olemme todella hyviä biosignaalin mittaamisessa. Faros on saavuttanut toimialan referenssiposition erinomaisen signaalin laadun mittauksessa. Muutoin emme ole osanneet integroida biosignaaliosaamistamme kilpailukykyisten kokonaisratkaisujen luomiseen. Tämä integrointi sisältää ohjelmistot ja lupamenettelyt, joissa meillä on ollut merkittäviä puutteita. Samalla täytyy kyllä todeta, että erityisesti FDA hyväksynnät tietyiltä osiltaan ovat olleet hyvin vaikeita muillekin. Tilanne ei kuitenkaan ole menetetty ja teemme kaikkemme, että tulevaisuudessa voimme kertoa positiivisia uutisia. Suuntaa muuttavia toimenpiteitä on käynnistetty ja osia niistä on jo julkistettu. Fokusointi tekemisessä on avainsana.
Defencen kilpailutuksista, BAE yhteistyöstä, PV:n kumppanuudesta, Nokia yhteistyöstä ja epäorgaanisesta kasvusta olemme kertoneet sen minkä pystymme. Kun aihetta ilmenee, niin kerromme välittömästi lisää.
Pohjoismaisesta yhteistyöstä puolustussektorilla on kerrottu paljon julkisuudessa ja siihen emme voi antaa tällä hetkellä lisätietoa. Yhtiölle pohjoinen ulottuvuus on erinomaisen tärkeä painopistealue.
Painamme mieleemme sen, että toteat kasvustrategian olevan kunnianhimoton. Olemme kertoneet yritystason numeeriset minimitavoitteet (LV:n kasvu ja OP yli 10 %). Haemme siis kannattavaa vuotuista absoluuttisesti lisääntyvää kasvua (korkoa korolle). Pidämme nykytilanteessa pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteitamme realistisina ja annamme vuosittaisen täsmennetyn kasvutavoite- ja tuloshaarukan.Vuonna 2024 Defence kasvoi 42,3 %, Medical kuihtui 12,6 % ja Engineering 15,6 %. Koko yrityksen liikevaihto kasvoi 13,2 % ja tulos oli 10,1 %. Tavoitteet yritystasolla saavutettiin juuri ja juuri. Ohjauksemme mukaisesti kasvamme tänä vuonna yritystasolla 11,5 – 23,3 % ja liikevoitto on yli 10 %. Tulosjulkistuksen Q1/25 perusteella voisi approksimoida, että Defencen täytyy kasvaa selkeästi yli kymmenen prosenttia, jotta ohjaus pidettään. Yhtiö uskoo saavuttavansa asetetut tavoitteet, koska ohjausta ei muutettu.
21.2.2025 – Voitteko kertoa toimitusjohtajan vaihdoksen taustoista mitään julkisuuteen?
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat yhteisesti sopineet, etteivät kommentoi toimitusjohtajan vaihtoon liittyviä syitä. Hallitus on vakuuttunut, että tehty ratkaisu on yrityksen tulevaisuuden näkökulmasta paras.
23.3.2023 – Miksi T&K-kulut ovat koko ajan vain kasvussa?
On totta, että Bittiumin TK-kulut ovat merkittäviä erityisesti, kun kulut suhteutetaan liikevaihtoon. Yhtiön kilpailuetu ja tulevaisuuden kasvu perustuu kilpailukykyisiin tuotteisiin, kilpailijat kehittävät omia tuotteitaan jatkuvasti ja meidän on pysyttävä tässä kilpajuoksussa mukana menestyäksemme.
Alla olevista kaavioista näkyy, että absoluuttisesti TK-kulut ovat kasvaneet vuosina 2016-2019 ja kääntyneet laskuun vuodesta 2019 lähtien. Samansuuntainen kehitys näkyy myös kustannusten suhteellisessa osuudessa liikevaihdosta. Tästä trendistä poikkeuksena oli viime vuosi, jolloin TK-kulut kasvoivat sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, mutta ne ovat edelleen pienemmät kuin vuonna 2020. Absoluuttinen kasvu vuonna 2022 oli noin 2,5 M€, josta noin puolet tapahtui suunnitellusti ja toinen puoli oli viivästyksistä johtuvaa. Medical-liiketoiminta-alueen TK-kulut kasvattivat suhteellista osuuttaan. Tuotekehityskustannukset eivät ole siis jatkaneet kasvuaan koko ajan.
Bittiumin strategian ytimenä on vuoden 2017 palveluliiketoiminnan liikevaihdon romahtamisen jälkeen ollut tuoteliiketoiminnan kasvattaminen investoimalla erittäin voimakkaasti tuotekehitykseen. Tavoitteena on ollut tuoteliiketoiminnan kasvattaminen, jolloin tuotekehityskustannusten osuus suhteellisesti vähenee pysyen absoluuttisesti noin samalla tasolla. Olemme onnistuneet kasvattamaan tuoteliikevaihtoa vuodesta 2016 vuoteen 2021 asti – siis viisi vuotta yhtäjaksoisesti. Viime vuosi oli ensimmäinen Bittiumin historiassa, jolloin tuoteliikevaihto laski (-11%) ja palveluliiketoiminta kasvoi (5%) verrattuna edelliseen vuoteen. Epäonnistuimme liikevaihdon kasvattamisessa vuonna 2022, joten epäonnistuimme myös TK-kulujen suhteellisen osuuden pienentämisessä. Aikomuksenamme ei ole välttämättä pienentää TK-kulujen absoluuttisia määriä, ne voivat jopa jonkin verran kasvaa, mutta ei myöskään pitää niitä tarpeettomasti yllä.
Tuotekehitysinvestointien absoluuttinen taso ei todennäköisesti tule pienenemään, mutta tavoittelemamme kasvun myötä suhteellinen taso pienenee. Mitään erityistä verhoa ei ole ja avaamme tuotekehityskulut korostaen investointien painopisteitämme emme yksityiskohtaisesti projekti projektilta.