Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2015

Print Print this release
Elektrobit Group Oyj - Bittium Oyj:n strategiset linjaukset

Heinäkuu 01, 2015

Bittium Oyj:n strategiset linjaukset


Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 1.7.2015, kello 15.30

Bittium Oyj:n strategiset linjaukset

Bittium Oyj:n hallitus on päivittänyt yhtiön strategisia linjauksia 1.7.2015 toteutuneen Automotive-liiketoiminnan myynnin ja Yhtiön nimenmuutoksen jälkeen. Yhtiö jatkaa Wireless-liiketoimintaansa 19.2.2015 julkistettujen ja alla kuvattujen strategisten linjaustensa mukaisesti. Aikaisemmin Wireless-liiketoimintasegmenttinä raportoidun liiketoiminnan raportoitu liikevaihto oli 53,0 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,0 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Bittium tarjoaa langattoman teknologian käyttöön perustuvia tuotteita, tuotealustoja, tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja useilla eri toimialoilla toimiville yrityksille ja viranomaisille. Yhtiön tarjonta asiakkailleen ja kilpailukyky pohjautuvat keskeisesti radioteknologian, sulautettujen ohjelmistojen, elektroniikan sekä tuoteintegroinnin laaja-alaiseen ja vahvaan osaamiseen. Tämä osaaminen on tulosta pitkäaikaisesta syvällisestä yhteistyöstä maailman johtavien matkapuhelinteknologiayhtiöiden ja Suomen puolustusvoimien kanssa sekä jo 1980-luvulla aloitetusta radioteknologian tutkimuksesta koskien muun muassa hajaspektri- ja ohjelmistoradio-teknologioita.

Bittium tarjoaa tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja langattoman tietoliikenteen markkinoille sekä muille yrityksille, jotka tarvitsevat langatonta yhteyttä laitteisiinsa. Tuotteita, tuotealustoihinsa perustuvia asiakaskohtaisia tuotteita ja tuotekehityspalveluita Bittium tarjoaa puolustus-, turvallisuus- ja muille viranomaismarkkinoille sekä teollisuuden käyttöön. Tuotteiden valmistamiseen käytetään valmistuskumppaneita.

Langattoman teknologian nopea kehitys jatkuu. Julkisille matkapuhelinverkoille osoitetaan lisää radiotaajuuksia ja taajuuksien käyttö vaihtelee maakohtaisesti. Dataliikenne matkapuhelinverkoissa jatkaa edelleen nopeaa kasvuaan, mikä lisää tarvetta verkon solukokojen pienentämiselle ja pienitehoisille tukiasemille. Nämä tekijät luovat osaltaan kysyntää matkapuhelinverkkolaitteiden suunnittelu- ja kehityspalveluille. Lisäksi matkapuhelinverkon käyttö teolliseen internetiin lisää langattomien ratkaisujen tarvetta teollisuusasiakkailla. Langaton liitettävyys koskee niin ihmisiä kuin koneita ja asioita.

Puolustus-, turvallisuus- ja muut viranomaiset tarvitsevat kasvavaa tiedonsiirtokapasiteettia ja toiminnoiltaan ja kustannuksiltaan aikaisempaa tehokkaampia viestintäratkaisuja. Nykyaikaiset ja kaupallisesti edulliset matkapuhelinteknologiat tarjoavat mahdollisuuden kehittää tehokkaita ja kustannuksiltaan kilpailukykyisiä ratkaisuja näihin viranomaisten tarpeisiin. Samalla viestintälaitteille asetetaan kasvavia tietoturvallisuusvaatimuksia, mikä yhdessä kehittyvien teknisten ratkaisumahdollisuuksien kanssa luo kasvavaa kysyntää ja liiketoimintamahdollisuuksia näitä ratkaisuja toimittaville yrityksille. Puolustus-, viranomais- ja kansallisen turvallisuuden markkinat ovat luonteeltaan hitaasti kehittyviä markkinoita. Näille markkinoille ovat ominaisia pitkät myyntiajat, mikä johtuu pitkistä hankkeiden ja osto-ohjelmien valmisteluajoista kansallisten ministeriöiden ohjauksessa. Valittujen tuotteiden hankinnat ajoittuvat yleensä useille vuosille.

Kysynnän Bittiumin tuotekehityspalveluille langattoman tietoliikenteen ja teollisuuden markkinoilla odotetaan jatkuvan lähivuosina kokonaisuudessaan melko vakaana. Liikevaihdon kasvua haetaan keskeisesti omista tuotteista ja tuotealustoista, joita Bittium on tuomassa kansainvälisille puolustus- ja muille viranomaismarkkinoille. Bittium jatkaa näille markkinoille suunnattuja tuotekehitys- ja markkinointipanostuksia. Puolustuskäyttöön Bittium tarjoaa tiedonsiirtokapasiteetiltaan edistyksellisiä IP-pohjaisia taktisen viestinnän liikuteltavia järjestelmiä (Bittium Tactical Wireless IP Network, Bittium Tough Voip, Bittium Tactical LTE access point, Bittium Tough Mobile). Turvallisuus- ja muuhun viranomaiskäyttöön Bittium tarjoaa heidän käyttöönsä varattuja LTE-taajuuksia tukevaa Bittium Tough Mobile -puhelinta ja siihen liittyviä tietoturvaratkaisuja, jossa yhdistyvät moderni matkapuhelinteknologia, kestävyys ja korkeat tietoturvavaatimukset. IoT (Internet of Things) -markkinaan Bittium tarjoaa Bittium IoT Platform -alustaansa pohjautuvia langattoman liitettävyyden ratkaisuja. Näille ratkaisuille odotetaan olevan kysyntää etenkin terveydenhuollon, puettavan teknologian ja teollisuuden sovelluksissa.

Bittium jatkaa kohdennettuja T&K-investointeja tuotteisiin ja tuotealustoihin sekä teknologian kehittämiseen. Bittium kehittää kumppanuuksia ja kartoittaa yritysjärjestelymahdollisuuksia, jotka vahvistavat yrityksen kilpailukykyä ja lisäävät markkinamahdollisuuksia.

Taloudelliset tavoitteet

Tavoitteena vuosien 2015 - 2017 aikana on kasvattaa liikevaihtoa vähintään 10 % vuosittain ja saavuttaa liikevoittotaso 10 % liikevaihdosta viimeistään vuonna 2017.

Bittiumin tavoitteena on, että omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvan liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta vuonna 2017 on selvästi suurempi kuin vuonna 2014, jolloin tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 26,7 %.

Oulussa, 1.7.2015

Bittium Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Jukka Harju
Toimitusjohtaja
Bittium Oyj
Puh. 040 344 5466

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja pitkäaikaista ja syvällistä radioteknologian osaamistaan. Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia asiakaskohtaisia ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluita eri toimialoilla toimiville asiakkailleen. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2014 liikevaihto oli 53,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com