Bittium Oyj
Lehdistötiedote
Bittiumin johtama konsortio ja Lockheed Martin allekirjoittivat raamisopimuksen taktisten verkkojen kybertilannekuvan kehittämiseksi
Kyseessä on toinen konsortion ja Lockheed Martinin välinen sopimus, joka on allekirjoitettu osana Suomen F-35-hävittäjähankinnan epäsuoraa teollista yhteistyötä
Bittium Oyj:n lehdistötiedote 15.8.2024 kello 13.40
Bittium Oyj:n tytäryhtiön Bittium Wireless Oy:n johtaman tutkimus- ja yrityskonsortion jäsenet ovat allekirjoittaneet toisen F-35-hävittäjähankintaan liittyvän epäsuoran teollisen yhteistyön raamisopimuksen yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin kanssa. Kolmevuotisessa projektissa konsortion jäsenet ja Lockheed Martin tulevat yhdessä kehittämään menetelmiä ja kyvykkyyksiä kybertilannekuvan muodostamiseen. Bittiumin vetämän konsortion muut jäsenet ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja teknologisia ratkaisuja muun muassa avaruustoimialalle tarjoava Huld Oy. Sopimus koskee vuosia 2024–2026 ja sen kokonaisarvo on noin 3,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria jakautuen konsortion jäsenyritysten kesken suhteessa tehtyyn työmäärään.
Projektin tavoitteena on kehittää kyberkyvykkyyksiä taistelukentän alati muuttuviin puolustus- ja turvallisuustarpeisiin, muuan muassa kehittämällä eri ilmiöiden havainnointi- ja tunnistamiskykyä, mikä vaikuttaa taktisten verkkojen kybersietoisuuteen ja tilannekuvan muodostamiseen. Projektin avulla tullaan kehittämään Bittiumin taktisen langattoman runkoverkon Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN) ja Bittium Tough SDR™ -kenttäradioiden taistelunkestävyyttä. Yhteistyöstä hyötyy myös Puolustusvoimat, joiden käytössä olevien tuotteiden suorituskyky paranee uusien toiminnallisuuksien avulla.
”Uusi kehitysprojekti jatkaa konsortion ja Lockheed Martinin hyvin alkanutta yhteistyötä. Taktisten verkkojen kyberturvallisuuteen keskittyvä projekti vahvistaa Bittiumin taktisten tiedonsiirtojärjestelmien kybersietoisuutta entisestään vastaamaan taistelukentän haastaviin vaatimuksiin”, sanoo Bittiumin Defense & Security -liiketoimintasegmentin johtaja Tommi Kangas.
Epäsuorien teollisten yhteistyöhankkeiden kautta Lockheed Martin rakentaa paikallisten yritysten kanssa toimialakumppanuuksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia kehittää ja edistää kansainvälistä yhteistyötä pitkälle tulevaisuuteen.
Lisätietoja:
Tommi Kangas
Defense & Security -liiketoimintasegmentin johtaja
Puh. 040 344 2789 (konserniviestintä)
Sähköposti: defense(a)bittium.com
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium – Defense & Security
Bittium on luotettava suomalainen yritys, jolla on yli 35 vuoden kokemus edistyksellisistä radioviestintäteknologioista. Puolustus- ja turvallisuusmarkkinoille Bittium tarjoaa moderneimmat ja suorituskykyisimmät tuotteet ja ratkaisut taktiseen tiedonsiirtoon ja tietoturvalliseen viestintään. Taktisen tiedonsiirron tuotteet ja ratkaisut mahdollistavat laajakaistaisen puheen ja tiedonsiirron kaikille joukoille taistelukentällä. Tietoturvalliseen viestintään Bittium tarjoaa luotettavat ja sertifioidut mobiililaitteet ja kyberturvallisuusratkaisut aina LUOTTAMUKSELLINEN-tasolle asti. Bittiumin vuoden 2023 liikevaihto oli 75,2 miljoonaa euroa ja liiketulos -4,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.bittium.com