Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2002

Print Print this release
Elektrobit Group Oyj - ELEKTROBIT GROUP HANKKINUT OULUSALON TOIMITILAT OMISTUKSEENSA

Joulukuu 23, 2002

ELEKTROBIT GROUP HANKKINUT OULUSALON TOIMITILAT OMISTUKSEENSA


Elektrobit -konserniin kuuluva Kiinteistöosakeyhtiö Tutkijantie 7 ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varma-Sampo ovat allekirjoittaneet kauppakirjan noin 5 hehtaarin suuruisen alueen maanvuokra-oikeudesta ja alueella sijaitsevasta rakennuksesta Oulunsalosta. Arvolisäveroton kauppahinta on yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Kiinteistön hankinta rahoitetaan pitkäaikaisella vieraalla pääomalla.
 
Konserni on toiminut Oulunsalon toimitiloissa Varma-Sammon vuokralaisena pitkäaikaisen vuokrasopimuksen perusteella vuodesta 1999. Kiinteistön kaupalla on noin 0,7 miljoonan euron positiivinen vaikutus Elektrobit -konsernin vuoden 2003 liikevoittoon ja noin 0,25 miljoonan euron positiivinen vaikutus tulokseen ennen veroja. Lisäksi kiinteistön hankinta mahdollistaa jatkossa sen joustavamman taloudellisen hyödyntämisen.
 
 
Oulunsalossa 23.12.2002
 
Elektrobit Group Oyj
Hallitus