Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2004

Print Print this release
Elektrobit Group Oyj - MUUTOKSIA ELEKTROBIT-KONSERNIN JOHTORYHMÄSSÄ

Maaliskuu 12, 2004

MUUTOKSIA ELEKTROBIT-KONSERNIN JOHTORYHMÄSSÄ


Tekniikan tohtori Hannu Hakalahti on nimitetty Elektrobit-konsernin Testaus-liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän jatkaa toistaiseksi uuden tehtävänsä ohessa Münchenissa olevan Elektrobit GmbH:n toimitusjohtajana. Aikaisemmin Hakalahti on toiminut muun muassa professorina Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen tietokonetekniikan laboratoriossa, apulaisprofessorina Oulun yliopistossa sekä eri tehtävissä Elektrobit-konsernissa vuodesta 1994 lähtien.
 
Hakalahden lisäksi Elektrobit-konsernin johtoryhmään kuuluvat konsernin toimitusjohtaja Juha Sipilä, konsernin Sopimustuotekehitys - liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja Arto Pietilä, konsernin Automaatiojärjestelmät -liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja Juha Reinikka, konsernin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja Jukka Harju, konsernin talousjohtaja Seppo Laine, konsernin strategisista resursseista vastaava johtaja Ritva-Liisa Niskanen ja konsernin lakiasioista vastaava johtaja Päivi Vasankari.
 
Diplomi-insinööri Erkki Veikkolainen on ilmoittanut, ettei hän palaa konsernin palvelukseen sapattivapaansa jälkeen. Insinööri Seppo Kuula on irtisanoutunut konsernin myyntijohtajan tehtävästä.
 
Oulunsalo, 12.3.2004
 
Elektrobit Group Oyj
Juha Sipilä