Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2005

Print Print this release
Elektrobit Group Oyj - ELEKTROBIT-KONSERNI 20 VUOTTA

Syyskuu 02, 2005

ELEKTROBIT-KONSERNI 20 VUOTTA


Luovuus on kehittyvän liiketoiminnan tärkeä voimavara. Juhlavuoden kunniaksi Elektrobitin henkilökunnalle annettiin tehtäväksi suunnitella "Härveli". Se kuvaa hyvin sitä keksimisen iloa ja luovaa hulluutta, joka on kaikkien innovaatioiden perusta. Härveli on myös konkreettinen ilmentymä eri osastojen ja paikkakuntien välisestä yhteistyöstä. Se koostuu kahdestakymmenestä palasesta, joita yhdistää kuularata. Palasia on suunniteltu ja toteutettu yrityksen eri toimipisteissä ilman erityisiä rajoituksia - luovuudelle annettiin tilaisuus. Härveli on kasattu yhtiön pääkonttorilla yhdeksi kokonaisuudeksi ja se esitellään henkilökunnalle perjantai-iltana Rovaniemellä, jossa elektrobittiläiset juhlistavat yrityksen 20-vuotistaivalta.
 
Härvelin lisäksi henkilökunnan osaamista tuodaan juhlassa esille myös "Luovuus minussa" -näyttelyllä, jonne henkilökunta tuo itse harrastuksenaan tekemiään taidonnäytteitään. Mukana on muun muassa öljyvärimaalauksia, valokuvia, hääpuku, koruja ja keramiikkaa.
 
Elektrobit on kasvanut 20 vuodessa 15 maassa toimivaksi kansainväliseksi yritykseksi. Konsernissa työskentelee tällä hetkellä noin 1600 henkilöä, joista noin 1100 on tuotekehitysinsinöörejä.
 
 
Oulunsalossa 2.9.2005
Elektrobit Group Oyj
 

Lisätietoja:
 
Edvard Krogius
Johtaja, sijoittaja- ja markkinointiviestintä
Elektrobit Group Oyj
Puh. 040 344 2787
 
Ritva-Liisa Niskanen
Henkilöstöjohtaja
Elektrobit Group Oyj
puh. 040 344 2858
 
Elektrobit-konsernin historiasta voit lukea yhtiön uusilta kotisivuilta osoitteesta http://www.elektrobit.com/index.php?2533
 
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet