Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2013

Print Print this release
Elektrobit Group Oyj - YHTIÖKOKOUSKUTSU

Marraskuu 07, 2013

YHTIÖKOKOUSKUTSU


PÖRSSITIEDOTE

Julkaisuvapaa 7. marraskuuta 2013 kello 8.00

YHTIÖKOKOUSKUTSU  

Elektrobit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.12.2013 klo 13.00 osoitteessa Oulun yliopisto, Saalastinsali, Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 12.30.

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Hallituksen ehdotus sijoitetun vapaan oman pääoman jakamisesta
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun tilinpäätöksen perusteella jaetaan varoja osakkeenomistajille yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta pääoman palautuksena siten, että pääoman palautuksen määrä on 0,11 euroa osakkeelta. Yhtiökokouskutsun toimittamispäivän mukaisen osakemäärän mukaisesti jaon kokonaismäärä olisi 14 269 241,80 euroa. Pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka on pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä 10.12.2013 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että jaettava määrä maksetaan 17.12.2013.

Pääoman palautuksen johdosta yhtiön optio-oikeuksien 2008A-C mukaisia osakkeiden merkintähintoja alennetaan optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti pääoman palautuksen osakekohtaisella määrällä pääomanpalautuksen täsmäytyspäivänä.

7. Päätöksentekojärjestys

8. Kokouksen päättäminen B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla oleva päätösehdotus, tämä kokouskutsu, sekä osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat saatavilla Elektrobit Oyj:n Internet-sivuilla osoitteessa www.elektrobit.com viimeistään 13.11.2013. Päätösehdotus ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla Internet-sivuilla viimeistään 18.12.2013 alkaen.

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE 1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on perjantaina 22.11.2013 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään perjantaina 29.11.2013 klo 10.00 mennessä. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

a) yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.elektrobit.com , 11.11.2013 klo 10 alkaen;
b) puhelimitse numeroon 040 344 3322 tai 040 344 5425 arkisin klo 9-16 välisenä aikana;
c) telefaksilla numeroon 08 343 032; tai
d) kirjeitse osoitteeseen Elektrobit Oyj, Yhtiökokous, Tutkijantie 8, 90590 Oulu.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus tai y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Elektrobit Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon perjantaina 22.11.2013. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään perjantaina 29.11.2013 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

Lisätietoa yhtiökokouksesta ja siihen osallistumisesta on saatavilla yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.elektrobit.com .

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Elektrobit Oyj, Yhtiökokous, Tutkijantie 8, 90590 Oulu, ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

4. Muut tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Elektrobit Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 6.11.2013 yhteensä 129 720 380 osaketta ja
129 720 380 ääntä.

Oulussa, 6.11.2013

Elektrobit Oyj
Hallitus

Jukka Harju
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466

Päivi Timonen
Lakiasiainjohtaja, Elektrobit Oyj
Puh. 040 344 2794

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
EB, Elektrobit Oyj

Elektrobit Oyj (EB)
EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. Vuoden 2012 liikevaihto jatkuvista toiminnoista oli 185,4 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevaihto jatkuvista toiminnoista vuonna 2012 oli 173,9 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.elektrobit.com