Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2016

Print Print this release
05. Lokakuuta 2016

Bittium Oyj:n yhteistyö merkittävän asiakkaan kanssa supistuu

Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 5.10.2016 klo 8.00

Bittium Oyj:n yhteistyö merkittävän asiakkaan kanssa supistuu

Bittium Oyj on saanut tiedon merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa. Saadun tiedon mukaan, mikäli asiakkaan suunnitellut toimenpiteet toteutuvat täysimääräisinä, toimenpiteillä voi olla negatiivinen vaikutus Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja liiketulokseen.

Yhteistyön supistumisella ei ole vaikutuksia tammi-kesäkuun 2016 puolivuotiskatsauksessa julkistettuihin Bittiumin vuoden 2016 näkymiin. Bittium odottaa edelleen vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8 miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy edelleen useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö ei anna arviota liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.

Bittium antaa taloudellisen ohjauksen vuodelle 2017 tilinpäätöstiedotteen tammi-joulukuu 2016 julkaisun yhteydessä.

Osana yhtiön strategiatyötä Bittium tulee arvioimaan yhteistyön supistumisen vaikutuksia 1.7.2015 julkistettuihin strategisten linjausten yhteydessä annettuihin taloudellisiin tavoitteisiin. Bittium arvioi tuolloin näitä taloudellisia tavoitteitaan seuraavasti: ”Tavoitteena vuosien 2015 - 2017 aikana on kasvattaa liikevaihtoa vähintään 10 % vuosittain ja saavuttaa liikevoittotaso 10 % liikevaihdosta viimeistään vuonna 2017. Bittiumin tavoitteena on, että omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvan liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta vuonna 2017 on selvästi suurempi kuin vuonna 2014, jolloin tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 26,7 %.”

Bittium Oyj julkaisee tammi-syyskuun 2016 osavuosikatsauksensa 3.11.2016 kello 8.00.

Oulu, 5.10.2016
Bittium Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 3507

Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30-vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2015 liikevaihto oli 56,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com  

Tiedostot
Release (wkr0006.pdf)