Tietoa yhtiöstä

Bittium Oyj oli aikaisemmalta nimeltään Elektrobit Oyj, jonka nimi muuttui Bittium Oyj:ksi 1.7.2015 alkaen yhtiön myytyä Automotive-liiketoimintansa ja Elektrobit-nimeen liittyvät oikeudet 1.7.2015.

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. 10.11.2016 alkaen Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla.

Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2016 liikevaihto oli 64,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,5 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com 

Liiketoiminta

Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia asiakaskohtaisia ratkaisuja puolustus-, turvallisuus- ja muille viranomaismarkkinoille, IoT- markkinoille (Internet of Things) sekä teollisuuden käyttöön. Langattoman tietoliikenteen markkinoille ja muille yrityksille, jotka tarvitsevat langatonta yhteyttä laitteisiinsa, Bittium tarjoaa tuotekehityspalveluita perustuen uusimpiin langattomiin teknologioihin ja käyttösovelluksiin. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin.

Bittiumin tuotteita ovat: vaativaan tietoturvallisuus- ja viranomaiskäyttöön tarkoitettu Bittium Tough Mobile LTE -älypuhelin, taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetut Bittium Tactical Wireless IP Network -järjestelmä ja Bittium Tough VoIP -tuotteet sekä Bittium Tactical LTE Access Point -liityntäratkaisu. Bittiumin tuotealustoja ovat Bittium Special Device Platform Android-pohjaisiin päätelaitteisiin ja Bittium IoT Device Platform langattomilla yhteyksillä ja erilaisilla sensoreilla varustettujen tuotteiden kehittämiseen. Bittium SafeMove -ohjelmisto mahdollistaa turvalliset ja saumattomat tietoliikenneyhteydet.